Patera

👷‍♂️ Turvallisempia telineitä 🔨 Osa #2

TELINEEN ASENTAMINEN SÄILIÖN TAI MUUN KAAREVAN RAKENTEEN YMPÄRILLE

Säiliön tai muun kaarevan rakenteen ympärille telinettä asennettaessa käytetään yleensä lankkua tai vaneria kulmalohkon tekoon/täyttämiseen. Asennustapa on huomattavasti enemmän aikaa vievää verrattuna siihen, että käytetään oikeita, valmistajilta löytyviä asennusosia, jotka on suunniteltu kulmalohkon rakentamiseen, nopeammin ja turvallisemmin.

⚠️ Puutavaran leikkely, asentaminen ja lukitseminen verrattuna tehdasosiin lisää asennusaikaa kulmaa kohden useita minuutteja.

⚠️ Kompastumisenvaara ja palokuorman lisääntyminen heikentävät työturvallisuutta. Vaneria (tai vastaavaa) käytettäessä on myös muistettava, että työtason korvaavan materiaalin tulee kestää telineelle telinekortissa osoitettu kuormankesto neliölle.

⚠️ Jalkalistojen asentaminen on ongelma. Jalkalistat ”vuotavat” ollessaan asennetut kulmalohkon päästä lankkujen päälle. Lisäksi lankuttamalla jää tasoihin helposti koloja, mikä mahdollistaa tavaroiden putoamisen.

đź’ˇ Katso videolta, kuinka helposti kulmalohko saadaan asennettua nopeammin ja turvallisemmin.

Turvallistetaan telineet; oikeat osat oikeaan paikkaan, käytetään ensisijaisesti valmistajan osia. Vasta kun niitä ei voida asentaa, käytetään vaihtoehtoista asennustapaa.

Edellinen
Seuraava