Patera toteutti Varte Oy:lle telineiden käyttöönottotarkastuksen työmaalla, jossa on käytössä suurikokoinen sääsuoja. Sujuva yhteistyö Pateran ja Varten välillä johti jatkuvaan sopimukseen. Ulkopuolisen erityisasiantuntijan suorittamalla telinetarkastuksella minimoidaan onnettomuuden riski.
Varte Oy on suomalainen talonrakennusalan yritys, jolla on yli 30 vuoden kokemus monipuolisista rakennushankkeista. Varte on rakentanut esimerkiksi asuinkerrostaloja, toimitiloja, kouluja, päiväkoteja sekä teollisuuskohteita.
Telineiden käyttöönottotarkastus oli Varten ensimmäinen kokemus yhteistyöstä Pateran kanssa.
Erityisasiantuntijaa tarvitaan telinetarkastuksella
Vartella ollaan tyytyväisiä Pateran suorittamaan telineiden käyttöönottotarkastukseen.
”On hyvä, että alan ammattilaiset tulivat tarkistamaan sääsuojan. Telinetyöhön on olemassa ohjeet ja normit, mutta me emme ole sen alan asiantuntijoita, vaikka rakennusalalla toimimmekin”, sanoo Varten vastaava työnjohtaja Timo Sollo.
Tarkastuksessa laaditusta raportista selvisi, ettei sääsuoja ollut suunnitelmien mukainen.
Pateran telineturvallisuusasiantuntijan Janne Parantaisen mukaan tilanne on varsin tyypillinen. Pateralla telineiden turvallisuusvalvonnoissa on havaittu, että ilman ulkopuolista, ammattitaitoista telinevalvontaa yhdeksässä kymmenestä rakennustelineestä esiintyy joitakin turvallisuuspuutteita.
Raportin myötä Varte sai lisää ymmärrystä telineturvallisuuteen liittyvistä vaatimuksista ja vastuista.
”Usein unohtuu, että rakennustelineen tilaaja vastaa telineen turvallisuudesta. Tämä tulee merkitykselliseksi usein vasta siinä vaiheessa, kun vahinko tapahtuu ja viranomaiset tulevat tutkimaan tapahtumaa”, Pateran Parantainen muistuttaa.
Varten ja Pateran yhteistyö telineturvallisuudessa jatkuu
Usein telineurakoitsija tarkistaa telineiden vaatimustenmukaisuuden itse. Näin oli myös Vartella. Lisäksi työmailla tehdään säännölliset TR-mittaukset ja ulkopuoliset tarkastajat tarkistavat telineet kuukausittain. Silti Pateran erityisosaamiselle on tarvetta, sillä huomioon on otettava monta turvallisuuteen vaikuttavaa tekijää.
”Isoissa sääsuojissa on omanlaisensa asiat, jotka pitää tarkistaa, kuten valaistus ja lumen pudotuksen mahdollisuus. Kaikkia ei välttämättä osata katsoa”, Sollo pohtii.
Sääsuojiin liittyy monenlaisia riskejä ja mahdollisia uhkia työturvallisuudelle. Kuten monen muunkin, myös Varten kohdalla sääsuojan romahdus herätti lisäämään telineiden valvontaa.
Ulkopuolisen suorittama valvonta on kustannustehokas keino ennakoida tapaturmia. Pateran arvion mukaan tarkastuksen hinta on noin prosentin tai kaksi uuden sääsuojan hinnasta, puhumattakaan henkilövahingoista ja oikeuskuluista, jos pahin tapahtuu.

”Teline tai sääsuoja voi päällisin puolin katsottuna näyttää hyvältä. Ongelmana ovat rakenteelliset seikat, joita asiaan perehtymätön tai kouluttamaton henkilö ei pysty havaitsemaan, eikä tarvitsekaan. Jokainen taho keskittyy omaan erikoisosaamiseensa, tässä tapauksessa Varte rakentaa rakennuksia ammattitaidolla ja Patera varmistaa telineturvallisuuden”, Parantainen sanoo.
Työn tilaajan on hyvä muistaa, että hänellä on oikeus ja velvollisuus vaatia lain noudattamista työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Tässä Varte näyttää esimerkkiä ja panostaa telineturvallisuuden kehittämiseen entistäkin paremmaksi; Pateran erityisasiantuntija käy tekemässä käyttöönottotarkastuksen Varten työmailla käytettäville sääsuojille myös jatkossa.
Pateran erityisasiantuntijat kiittelevät Vartea vastuullisesta toiminnasta telineturvallisuuden edistämisessä.
”Ennen ajateltiin, että kaikki yritysturvallisuuden osa-alueet ja niihin liittyvät erityisvaatimukset pitää yrityksissä hallita itse. Tietenkin on tärkeää, että yrityksissä osataan yritysturvallisuuden perusasiat. Nykyään kuitenkin ymmärretään, että kaikkia osa-alueita ja erityisosaamista ei tarvitse itse hallita, vaan on kustannustehokkaampaa hankkia ne aiheeseen erikoistuneelta ammattilaiselta”, sanoo Pateran turvallisuus-, riskienhallinta- ja laatuasiantuntija Kari Helislahti.
Sollo suosittelee Pateran palveluita muillekin.
”Saimme apua ja neuvoja asiallisilta telineturvallisuuden asiantuntijoilta. Niille, jotka kysyvät, kannattaako sääsuoja tarkistuttaa, sanoisin, että kannattaa – nimenomaan ulkopuolisella”, Sollo tiivistää.