Asiantuntija artikkelit

👷‍♂️ TURVALLISEMPIA TELINEITÄ 🔨 OSA #1

Aloitamme Turvallisempia Telineitä -juttusarjan julkaisun, jossa annamme rakennustelineiden käyttöturvallisuutta lisääviä neuvoja ja ohjeita – useimmiten videon kera.

TELINELOHKOJEN VÄLISEN RAON POISTAMINEN/TURVALLISTAMINEN

⚠️ Telinelohkojen väliin jäävä rako on työturvallisuusriski sekä nilkan taittumiselle henkilön astuessa lohkojen väliin jäävän juoksun päälle että tavaroiden mahdollisen putoamisen vuoksi.

💡 Vaihtamalla juoksu U-välijuoksuksi saadaan lohkojen väli tiiviiksi helpolla tavalla eikä asennusaika lisäänny yhtään. Vaneroitaessa väli, mikä on nykyään eniten käytetty tapa peittää rako, aikaa kului ”kokeiluolosuhteissa” noin 5 min, kun asentaja mittasi, leikkasi ja naulasi vanerin paikalleen – työmaaolosuhteissa aika olisi huomattavasti pidempi.

Kun teline puretaan ja vaneri poistetaan, jäävät kiinnitykseen käytetyt naulat pystyyn vaneriin ja aiheuttavat myÜs tapaturmariskin. Lisäksi vaneri on turhaa palokuormaa sekä sen käyttÜkerrat ovat rajalliset. Oikeat osat oikeaan paikkaan, turvallistetaan telineet sekä rakentajille että käyttäjille!